sunnuntai, 29. toukokuu 2016

Prinsessa Celestia kakku

P5287090.jpg

Lillin nimpparitoiveena oli prinsessa Celestia kakku. Koristeen tein jo aiemmin sokerimassasta ja marsipaanista. Itse kakku sisälsi mansikkamoussea sekä vaahdotettua kinuskia. Nimpparisankarin sairastumisen takia jouduin pakastamaan kakun täyttämisen jälkeen ja sulatin sekä päällystin kakun marsipaanilla vasta viikon kuluttua. Kinuskivaahto ei ehkä ollut paras vaihtoehto pakastukseen, sillä kakku alkoi valumaan kinuskista nestettä päällystyksen jälkeen. Kakku oli muutenkin hieman ylikostea sulattuaan, sillä en ollut suunnitellut pakastusta vaan suunnitelmat vaihtuivat lennossa, mutta maistui se onneksi ihan hyvältä siitä huolimatta.

P5287092.jpg

sunnuntai, 21. helmikuu 2016

Ninjago kakku

P2216873.jpg

Veikka täytti tänään seitsemän vuotta ja kakun aiheeksi valittiin yhdessä Ninjago. Täytteeksi kakkuun tuli sankarin toiveesta suklaata ja toffeeta. Päällinen on marsipaania.

sunnuntai, 5. heinäkuu 2015

Frozen Elsa -kakku

P7046419.jpg

Lilli toivoi 4-v synttäreilleen Elsakakkua ja tällaiseen versioon sitten päädyin. Välissä on mansikoita ja sitruunarahkaa, päällinen marsipaania.

P7046427.jpg

Elsakakun lisäksi tein mm. tätä kylmäsavulohi-lettukakkua. Suosittelen kokeilemaan. Kakku oli raikkaan näköinen ja sai paljon kehuja. Ohje on Valion sivuilta. http://www.valio.fi/reseptit/suolainen-lettukakku/

P7056438.jpg

sunnuntai, 24. toukokuu 2015

Pinkki Littlest Pet Shop -kakku

P5246374.jpg

Kun prinsessa pyytää pinkkiä nimpparikakkua, niin eihän siitä voi kieltäytyä. Tässä kakussa pinkkiä on niin päällä kuin sisälläkin, sillä pinkin mansikkamoussen lisäksi värjäsin myös kakkutaikinan pinkiksi elintarvikevärillä ja käytin voi-sokerikreemiin vaaleanpunaista mansikkatomusokeria. Päällä vielä pinkkejä koristerakeita ja tietysti pinkki Littlest Pet Shop kissa. Kakun ympärillä on valkoisia ja tietysti vaaleanpunaisia minivaahtokarkkeja. Think pink! 

P5246384.jpg

keskiviikko, 29. huhtikuu 2015

Vappukakku

WP_20150429_18_55_51_Pro.jpg

Juhlimme vappua kolmen ystäväperheen kesken nyyttäriperiaatteella ja yllättäen minulle napsahti jälkkäristä huolehtiminen. Törmäsin leivontafoorumilla näihin ihaniin gelatiini- eli liivatepalloihin, joita oli ihan pakko päästä kokeilemaan. Siitäpä sain innostuksen taas pitkästä aikaa kakun väsäämiselle. Kakun sisälle tein Kinuskikissan ohjeella herkullisen kirpsakkaa lemon curdia (http://www.kinuskikissa.fi/lemon-curd-sitruunatahna/) sekä hopeatoffeetäytettä (http://www.kinuskikissa.fi/hopeatoffeetayte/).

WP_20150422_16_12_33_Pro.jpg

Yllä vielä kuva pelkistä palloista, jotka tien jo viikkoa aiemmin. Pallojen kuivumiseen kannattaakin varata aikaa päivä tai mieluummin kaksi. Kaikki pallot eivät ole ihan tasaisen muotoisia sillä liivateseokseni alkoi jäähtyä ja olla liian paksua, ennen kuin ymmärsin lämmittää sitä mikrossa aina uudelleen.Keltaiset pallot tein vedellä laimennetun appelsiinimehun, kimallejauheen ja liivatejauheen seoksesta. Muut värit tein vesi-liivateseoksesta, jota värjäsin pastaväreillä ja kimallejauheella. Pyörittelin kaikkiin palloihin yhteensä kolme kerrosta liivatetta ja annoin pallon aina kuivahtaa muutaman minuutin kerrosten välillä. Ohje näihin hauskoihin palloihin löytyy täältä: http://www.cakecentral.com/tutorial/22289/how-to-make-gelatin-bubbles

Mukavaa vappua! =)