Suklaaperhoset lentelivät ystävänpäiväksi tähän mansikkaiseen pannacotta-kakkuun. Ohjeen kakkuun lainasin jälleen kinuskikissan sivuilta (www.kinuskikissa.fi/ ) muunnellen siten että pohja on tehty mansikka dominojen sijaan tuplaunelma dominoista (vanilja & toffee) ja kakku on pieni joten puolitin reseptin. Koristelunkin toteutin erilailla, mutta kinuskikissan sivuilta löytyivät myös ohjeet suklaisen reunaristikon sekä perhosten tekoon. Kakussa on siis keksipohjan päällä raikas mansikkarahkakerros ja sen päällä vaniljainen pannacotta. Koristelut kermavaahtoa ja suklaata.

 

Kakku päältä.

 

Tarkempi kuva perhosesta. Perhosen ääriviivat on piirretty leivinpaperille ja suklaan pursotin viivojen mukaisesti minigrip-pussista. Lisäsin vielä sokerihelmiä koristeeksi. Hetken jähmetyttyään siirsin perhoset v:n muotoiselle pahvialustalle ja laitoin jääkaappiin. Perhoset tein valmiiksi jo paria päivää ennen kakkua ja säilytin ne jääkaapissa. Ennen kuin laitoin perhoset kakulle siirsin ne Kinuskikissan ohjeiden mukaisesti hetkeksi pakastimeen jäähtymään, jotta eivät sulaisi heti käsiin kakun päälle siirrettäessä. Varovainen sai olla sillä perhoset olivat todella herkkiä hajoamaan, mutta hyvin pysyivät kuitenkin pystyssä kakun päällä toisin kuin pelkäsin.

 

Tältä kakku siis näytti sisältä. Raikasta ja hyvää oli. Kannattaa siis tehdä toistekin!