Näin Kinuskikissalla (www.kinuskikissa.fi/) niin hyvän ja erilaisen raparperikakkuohjeen että sitä oli heti testattava. Koristeita en ehtinyt sen paremmin tekemään vaan käytin ylijääneitä aiemmin tehtyjä kukkia. Siksi kakusta löytyy siis omenankukkia valkovuokon lehtien päällä, sekä pieniä valkoisia kukkia sokerihelmineen. ;) Resepti oli kuitenkin toimiva! Puolet kakusta hävisi hetkessä neljän hengen suihin. Kinuskikissa oli käyttänyt samaa reseptiä myös omenoihin ja sitäkin pitää syksyllä ehdottomasti testata!

Kakussa on siis murupohja, jonka päällä raparperia, sekä sokerista ja voista keitettyä karamelliseosta. Tämä kokonaisuus käväisi uunisssa ja jäähtymisen jälkeen päälle lisättiin vielä kermasta, tuorejuustosta ja valkuaisista tehty, liivatteilla hyydytetty, vaniljan ja sitruunan makuinen mousse.

Tässä vielä kuvaa raparperikerroksesta.

Suklaaspritsaukset tein tällä synttärilahjaksi saamallani pursottimella, joka vaikutti näin äkkiseltään oikein hyvältä ja toimivalta. Suklaata oli melko helppo pursottaa tasaisesti ja puhdistaminenkin sujui suhteellisen kätevästi liukkaan sisäpuolen ansiosta. Pursottimessa oli mukana kaksi erikokoista suutinta. Tämä oli käytössä aika lailla vakaampi kuin aiemmin suklaapursottimena käyttämäni minigrip-pussit! =)