Jos edellinen valkosuklaakakku browniella oli hyvää niin tämä kakku oli kyllä ihan taivaallista! Koristeluun ei tullut tällä kertaa panostettua, mutta eipä tämä kakku sitä juuri kaipaakaan. Ei sillä ettäkö olisi sellaisenaan kovinkaan kaunis, mutta kakku katoaa sellaista vauhtia lautaselta, ettei ulkonäköön ehdi juuri kiinnittää huomiota! =D Resepti on Kodin kuvalehden sivuilta ja kopioin sen vielä tähän alle, jotta pysyy varmasti tallessa:

KOLMEN SUKLAAN JUUSTOKAKKU

Pohja:
15   dominokeksiä murskattuina
noin ½ dl voisulaa

Täyte:
4 munaa
2 dl sokeria
3 rkl  vehnäjauhoja
1dl kuohukermaa vaahdotettuna
500 g maustamatonta tuorejuustoa notkistettuna
100 g tummaa suklaata sulatettuna
100 g maitosuklaata sulatettuna
100 g valkosuklaata sulatettuna

1. Leikkaa 24 senttisen irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele paperi sekä vuoan reunat kevyesti. (Tein kakun halkaisijaltaan n.22-23 cm vuokaan ja siitä tuli melko paksu.)

2. Valmista pohja sekoittamalla murskatut keksit ja voisula keskenään. Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon vehnäjauhot, kermavaahto ja notkistettu tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi.

3. Jaa taikina kolmeen osaan ja sekoita niistä ensimmäiseen sulatettu tumma suklaa. Kaada taikina keksipohjan päälle.

4. Valmista seuraava samalla tavalla käyttämällä maitosuklaata ja kaada sitten varovasti irtopohjavuokaan ensimmäisen kerroksen päälle.

5. Sekoita viimeiseen taikinamäärään valkosuklaa ja kaada se päällimmäiseksi kerrokseksi vuokaan. Tasoita varovasti, ettei se pääse sekoittumaan alempien kerrosten kanssa.

6. Paista kakkua 35–45 minuuttia uunin keskitasolla 175 asteessa tai niin kauan, kunnes taikina on kiinteää keskeltä (koska kakkuni oli paksu paistoin sitä 45 minuuttia). Ota kakku varovasti uunista. Voit halutessasi koristella kakun maitosuklaarouheella. 

Tässä kuvassa nuo kolme eri suklaakerrosta näkyvät hyvin. Kakku on ah niin moussemaista ja vie kielen mennessään. Tätä lisää! =)