Anna, jolle tein aiemmin sukeltaja-aiheisen 30-v kakun viettää tänään yhteissynttäreitä kahden muun kolmekymppiä täyttävän kanssa ja pirskeisiin toivottiin aiemmin ystävänpäiväksi tekemääni mansikkaista pannacotta-kakkua. Ohje on alkujaan Kinuskikissan. Tällä kertaa käytin pohjaan Mansikka Dominoja Pinkkien sijaan ja valkuaisvaahdon tilalle vaahdotin 2dl kermaa, koska jotenkin ajatus raa'asta munasta näissä hyydykekakuissa vähän tökkii. Tein kakun isoon, halkaisijaltaan noin 30 cm vuokaan, joten tein ohjeen puolitoistakertaisena. Tosin liivatteen määrää en nostanut ihan samassa suhteessa, koska 12 kpl liivatelehtiä mansikkatäytteessä kuulosti melko hurjalta. Mansikkatäytteeseen laitoin lopulta siis 10 kpl liivatteita ja kenties vähempikin olisi riittänyt, mutta otin varman päälle ja hyvin näytti kakku hyytyvän.

Koristeluun kokeilin ensimmäistä kertaa muotoilusuklaata. Ohjeen olen jo aikaa sitten nähnyt Sakari Sokerin blogissa ja se on jäänyt kokeiltavien juttujen listalle. Idea vaan syttyi iltamyöhään ja vaaleaa siirappia ei kotoa löytynyt, joten käytin hunajaa, kunnes sekin sitten loppui vähän kesken ja viimeisen noin 1/4 dl laitoin tavallista siirappia... En tiedä johtuiko siitä vai kuuluuko muotoilusuklaan ominaisuuksiin, että kukat jäivät pehmeiksi. Helpottaa tietysti syöntiä ja leikkuuta, mutta muoto tahtoi vähän lysähtää... Ehdottomasti kuitenkin kokeilemisen arvoinen juttu ja nyt löytyy jo vaaleaa siirappiakin valmiina kaapista uutta testiä varten! Suklaata oli helppo muotoilla ja massa tuoksui niin hyvälle, että sitä teki mieli maistellakin. Jossain olen nähnyt että muotoilusuklaasta oli kaulittu reunus kakkuun ja siinä tämä varmasti toimisi mainiosti. Näihin kukkiin leikkasin terälehdet ihan vapaalla kädellä ja keskustoihin tein heteet riisinuudelista, jota värjäsin tummaksi mustalla elintarviketussilla. Heteen päässä on pieni pallura suklaamassaa.

Tässä vielä ohje itsellekin muistiin. Käytin tällä kertaa suklaana Pandan tummaa suklaata, mutta käsittääkseni tähän voi käyttää mitä vain, vaikka valkoistakin suklaata.

Muotoilusuklaa:

100 g suklaata

½ dl vaaleaa siirappia tai juoksevaa hunajaa

1 dl tomusokeria

 

Sulata suklaa. Lisää siirappi ja tomusokeri, sekoita tasaiseksi. Anna jähmettyä kylmässä muoviin käärittynä ennen käyttöä (mieluusti yön yli). Ennen muotoilua lämmitä massaa vähän käsissä tai pari sekuntia mikron sulatusteholla. Muotoilussa kannattaa käyttää kertakäyttöisiä muovihanskoja.

Kakun reunoja laitoin kiertämään ysikympit, koska kyseessähän oli kolmet kolmekymppiset. Numerot toteutin samalla "risuaita"-tekniikalla kuin aiemmassakin mansikkapannacotta-kakussa. Eli pursottelin numerot (peilikuvana) leivinpaperisuikaleelle, jonka kietaisin kakun ympärille (kahdessa osassa) ja hetken jääkaapissa jähmettymisen jäljeen irroitin leivinpaperisuikaleet varovasti. Kauan on tehnyt mieli kokeilla tätäkin eli onnistuuko reunakoristeena muunkinlainen vähän "väljempi" pursottelu kuin se ainainen siksak, vaikka kaunishan sekin on. Kaikenlaista tuli siis kokeiltua ensimmäistä kertaa tähän kakkuun ja vaikka se ehkä vähän stressikertoimia nostikin niin lopputulokseen olin tyytyväinen ja taas tuli opittua uutta! =)

Hauskoja synttäribileitä Anna & kumppanit! Harmi etten ehtinyt mukaan.