Joonatan juhli synttäreitään vuosi sitten tälläisella Salama McQueen kakulla ja kiinnostuksen kohde ei ole juurikaan vuoden kuluessa muuksi muuttunut. Tällä kertaa toiveena oli saada kakkuun Salaman kaveriksi myös Martti. Kakku on neljän munan sienikakku ja täytteenä on vadelma-valkosuklaamousse. Päällinen ja koristeet ovat marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta.

Salaman ja Martin maalasin etukäteen pastaväreillä marsipaanista ja sokerimassata kaulitsemalleni levylle ja leikkasin kuvan irti.

Isyysloman ansiosta olen nyt ehtinyt tekemään muutamat koristeet mukavan rauhassa ilman että niitä on kukaan syönyt tai pudotellut, mutta muita vastoinkäymisiä tulikin sitten tämän kakun loppumetreillä... Olen tykännyt käyttää koristeisiin marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta sillä sitä on helpompi käsitellä ja värit tulevat kauniimpina, koska sokerimassan ansiosta "pohjaväri" on valkoisempi. Tällä kertaa sain huomata että sekoitusmassa ei ehkä kuitenkaan ole se paras vaihtoehto koko kakun kuorruttamiseen, etenkin tällaisissa monivärisissä kakuissa. Värjäsin kakun päällystämistä varten massaa kolmeksi eri sävyksi ja kaulin niistä jokaisen ensin erikseen jonka jälkeen yhdistin levyt elintarvikeliimalla liimaten ja kauliten toisiinsa. Sokerimassa sai massan kuitenkin kuivumaan sen verran nopeaan, että ensiksi kaulitsemani harmaa sävy oli kakun päälle siirrettäessä jo todella haurasta ja rakoili ja repeili sieltä täältä. Kauhuissani koitin sitten paikkailla kakun reunoja harmailla "kivillä". :-S Tuunailin kakun päällistä vielä mustalla ja ruskealla tomuvärillä hieman epätasaisemman sävyiseksi ja maalailin myös aavikolle puskia, jotka ehkä olisi voinut sittenkin jättää tekemättä, ne kun tekivät taustasta aika levottoman. Taivaalle värittelin vielä pilviä valkoisella tomuvärillä. Lopuksi kälyn jo tultua kakkua hakemaan taitelin vielä onnittelut ja nimen kakun päälle ja siinäpä tapahtui se mokista suurin, nimittäin ikä! Kirjoitin tyynesti kakun pintaan 4-v, vaikka kolmehan Jonttu vasta täyttää. Pahinta kuitenkin oli se että huomasin mokani vasta myöhään illalla ladatessani kuvia koneelle joten asialle ei voinut enää mitään...

Onnittelut kuitenkin vielä KOLME vuotiaalle Joonatanille! Josko ensi vuonna olisi sitten kakun kanssa taas vähän parempi tuuri. :)