Isäni ja tätini viettivät juhannusaattona yhteisesti 110-v päiviä ja minä tein juhliin kakun. Kakkuun sain melkolailla vapaat kädet ja pitkän pohdinnan jälkeen päädyin lopulta auringonlaskuaiheeseen, koska molemmat viettävät kesäisin aikaa suvun yhteiselle mökillä ja ihailevat (sekä kuvaavat) upeaa auringonlaskua meren rannassa, rantakoivujen lomassa. Kakku on neljän munan sienikakku, jonka täytteenä on raparperi-mansikkamousse. Kostutukseen käytin vaniljamaitojuomaa ja marsipaanipäällisen alla on eristeenä voi-sokerikreemi. Auringonlaskun maalasin pari päivää ennen kakun tekoa erilliselle marsipaanilevylle pastaväreillä ja nostin levyn päällystetyn kakun pinnalle, sekä lisäsin koivunoksat joiden lehdet tein leikkaamalla ruusunterälehtimuotilla otettujen lehtien tyven pois.

Kakun sommittelussa ja maalaamisessa käytän aina apuna kameraa. Kuvaan siis keskeneräistä työtä, sillä jotenkin kokonaisuuden hahmottaa paremmin kameran näytöltä. =) Tässä siis huviksi muutama kameraan tallentunut kuva maalaamisen etenemisestä. Aloitin maalaamisen taivaasta.

Lisäilin vähän hahtuvaisia pilviä.

Seuraavaksi oli veden vuoro.

Sitten vielä vähän auringonlaskun heijastumaa veteen.
Ja lopuksi lisäilin metsänreunan sekä kaislikon. Katselin apua osittain netin auringonlaskukuvista, oikeaa mökin rantakuvaa minulla ei tähän hätään ollut, joten muistin varassakin mentiin.

Kakun reunoille tein vielä muutaman juhannusruusun, koska mustareunainen kakku vaikutti kovin synkältä kauniina kesäpäivänä.