Hups! On tainnut korublogi muuttaa muotoaan kakkublogiksi vuoden vaihteen jälkeen... Kakkuja vaan nyt tunnutaan tarvitsemaan tällä hetkellä enemmän kuin koruja ja niin kiva on näitäkin kokeilla tehdä että mikäs siinä!

Tässä siis nimpparikakku Matille eli isälleni töihin vietäväksi. Täytteenä samat mandariini-persikkamousse ja mansikkamousse, kuin tikru-kakussa. Päälliset kaulintamassaa eli marsipaania. Ensimmäistä kertaa yritin neilikoita väsätä ja suht helppojahan niitä oli tehdä. Tosin pari tuntia hurahti äkkiä näihinkin kukkiin kun tokihan niistä piti tehdä kaksivärisiä ja ensimmäiset menivät vähän harjoitteluksi. Kukissa on siis käytetty vihreäksi ja valkoiseksi värjättyä kaulintamassaa niin että vihreä vain hieman pilkistää kukan poimuista. Kukkien lehdet on leikkelin pitsaleikkurilla kaulintamassalevystä. Annoin kukkien ja lehtien kuivahtaa pari päivää ennen kakun pinnalle laittoa foliolla vuoratussa munakennossa mikä osoittautuikin oivaksi kuivatusalustaksi. En muista mistä vinkin luin mutta toimi mainiosti! Munien kuppeihin sai kivasti kukat ja kansiosaan lehdet taipumaan.

 

Jostain kummasta syystä kaulintamassan laitto on parissa viime kakussa vähän tökkinyt! Tässäkin reunoista tuli kovin muhkuraiset vaikka ne sokerikreemillä tarkasti tasoitinkin. En tiedä johtuuko sitten siitä ettei liivatteeton täyte ole tarpeeksi jämäkkää vaikka vaniljakreemijauheen pitäisikin riittää jämäköittämään täyte? Kakun reunassa olevat "helmet" on pyöritelty myöskin kaulintamassasta.