Tällä kertaa kakku ihan itselle, tosin onneksi sitä tulevat muutkin syömään! =) Välissä on suklaamousse pätkiksistä sekä Maraboun minttukrokantista, kostutus vaniljamaidolla. Päällinen on kaulintamassaa, kukat sokerimassaa ja kirjoitus pikeeriä. Muotoilin kukkia sokerimassasta ensimmäistä kertaa nyt kun sitä saa Tiimarista ja ihastuin! Sokerimassa on jotenkin sileämpää, eikä niin tarttuvaa kuin marsipaani. Loistavaa että sitä saa nyt muualtakin kuin nettikaupoista. Lisäksi ostin Tiimarista kirjainsetin, jolla saa painettua kirjoitettavan tekstin marsipaanille ja näin on pikeerin pursotukseen malli valmiina. Käsien vapinaan se ei auttanut, mutta helpotti kyllä kirjoitusta muuten mainiosti. ;)

Teksti on oikeasti haalean vaaleanpunainen vaikkei se kuvassa näykään. Myös kukkiin maalasin vaaleanpunaista sävyä reunoihin sekä tuputin kimalletta. Kakkuja kuvatessa huomaa kyllä joka kerta miten kamera vääristää värejä. Harmi. Tai sitten on vaan kuvaajasta kiinni...