Julius täyttää kahdeksan ja hänelle toivottiin harrastuksen mukaan tennisaiheista kakkua. Ensin suunnittelin kokonaan mailan muotoista kakkua, mutta lopulta se tuntui pitkine varsineen aika hankalalta toteuttaa niin että siitä riittäisi vielä syömistä 15 hengelle. Niinpä sitten päädyin jo tuttuun tyyliini muotoilemaan mailan ja pallon marsipaanista kakun päälle. Kakku on 4 munan sienikakku jonka välissä on sitruunaista mansikkamoussea. Kostutukset on vaniljamaitojuomaa ja päällinen kaulintamassaa, jonka alla eristeenä voi-sokerikreemi. Koristeet on tehty kaulintamassasta ja sokerimassasta.

Palloksi toivottiin erityisesti Wilsonin palloa, joten sellaisen sitten googlasin ja laitoin mailasta ponnahtamaan. Tässä kakussa marsipaanipuristin pääsi tosi toimiin. Mailan runko, varsiteippi, ristikko, pallon valkoiset saumat ja kakun kehys on puristeltu pursottimella. Sen huomasin että marsipaanista tulee pursottimella helposti vähän säröisempää kuten mailasta näkee, sokerimassan reunat taas pysyvät helpommin sileämpinä. Luulen tämän johtuvan yksinkertaisesti siitä ,että sokerimassa on aika lailla pehmeämpää.

Kakun reunoille laitoin sankarin nimen ja iän tennispalloista, kuinkas muuten! =)

Onnea Julius!! =)