Kerttu viettää tänään kaverien kesken disco-synttäreitä ja toivoi minulta juhliin kakkua. Toiveena oli jotain liilaa ja mahdollisesti peilipallo tai ilmapalloja. Pelkillä ilmapalloilla olisi päässyt aika lailla helpommalla, mutta pitihän sitä peilipalloa yrittää kun tilaisuus annettiin! Tosin lopputulos on minun makuuni vähän liiaksi iglumainen! =D Suurin syy siihen taitaa olla se, että olisikin pitänyt tehdä säännölliset poikkiviivat palloon eikä pystyviivat, mutta toimin taas ensin ja tarkistin asian vasta kun se oli jo liian myöhäistä... No näillä mennään ja eiköhän sen tunnista, ainakin kun tietää mikä sen olisi tarkoitus olla. =D

Kakkua varten paistoin kaksi sienikakkupohjaa jakamalla 6 munan taikinan halkaisijoiltaan n. 22 cm ja n. 19 cm vuokiin. Pallon kokosin pyöreäpohjaiseen kelmulla vuorattuun kulhoon leikkaamalla pienemmästä kakusta sopivan kokoisia paloja. Molemmissa kakuissa on kahdessa välissä mansikkamoussea. Kostutukseeen käytin vaniljamaitojuomaa ja päällisen alla on voi-sokerikreemi. Päällinen on liilaksi ja harmaaksi värjättyä kaulintamassaa. Päällystin kakut erikseen. Palloa varten leikkasin kakkupahvista pienen ympyrän, jonka vielä päällystin foliolla, jottei pahvin alapinta ime kosteutta. Laitoin isomman kakun sisälle kakun keskikohtaan kolme pilliä, jotka katkaisin aivan kakun pinnasta. Pillien tarkoituksena oli antaa pallolle tukea niin, ettei se vahingossa alkaisi upota isomman kakun sisään. Peilipallon pintaan suihkuttelin helmiäistä elintarvikesprayta. Mustat osat ovat vaniljanmakuista sokerimassaa, joihin on tupsuteltu vähän kimalletta. Lisäksi ripottelin kakun pintaan vähän bilehileitä eli sinisiä Sprinklesejä.

Kakun sivuille leikkelin mustasta sokerimassasta tanssivia hahmoja sekä ilmapalloja. Ilmapallojen narut on piirretty elintarviketussilla ja nuotit maalasin pastavärillä.

 Onnea Kerttu ja hauskoja bileitä!