Sain jo vähän etukäteen synttärilahjaksi jenkkiläisen cake pops -kirjan ja omiin synttäreihin oli tietysti jotain kirjasta soveltaen kokeiltava. En ehtinyt tilaamaan popsien koristelua varten värikkäitä Candy Meltsejä tai muutakaan, joten sillä mentiin mitä kaapista löytyi. Cake popsien ohjeen nappasin Ewelyniltä ja se perustui (yli)kypsään mutakakkuun. Mielestäni tämä oli jopa parempi kuin aiempi Domino pohjainen reseptini, mutta toki myös työläämpi koska ensin täytyy leipoa kakku, jonka voi sitten murskata.

Kuorrutin popsit valkosuklaalla, jonka värjäsin punaisella jauhevärillä. Tarkoitus oli maalata leppiksen pisteet, pää ja silmät mustalla pastavärillä, mutta sepä ei tarttunutkaan valkosuklaakuorrutteeseen. Hätäratkaisuna sulatin sitten tummaa suklaata ja dippasin popsien päät siihen ja koitin pursotella siitä myös pisteet. Silmät maalasin epätoivoisesti valkoisella ja mustalla pastavärillä, vaikkei se tarttunutkaan pintaan. Ihan hauskoja leppiksiä lopulta syntyi, vaikka ne aiheuttivatkin pienoista tuskailua, kiirettä ja ei jälkikään ihan niin siistiä ollut mitä ajattelin. Maku oli kuitenkin mainio ja sehän se on pääasia! =)