Omat synttärit tulivat ja menivät ja omiin juhliini en sitten jaksanutkaan täytekakkua leipoa. :D Sain mummultani raparperia ja niinpä päätin kokeilla Pirkan reseptin mukaista Mansikka-raparperijäätelötorttua. Torttu oli ihanan raikas ja juuri sopiva synttäreiksi sattuneelle hellepäivälle. Torttu oli myös helppo valmistaa etukäteen pakkaseen odottamaan. Ainut hankaluus näissä jätskikakuissa onkin ajoitus kahvipöytään. Yleensä kakku ehtii aina joko sulaa liikaa tai on vielä leikattaessa aivan liian kovaa. Koristeluun en oikein keksinyt mitään ideaa ja lopulta spritsasin oksia tummasta suklaasta ja sirottelin aikaisemmista kakuista jäljelle jääneitä sokerimassakukkia kakun päälle.

MANSIKKA-RAPARPERIJÄÄTELÖTORTTU

Pohja:

n.200 g kaurakeksejä

75 g Oivariinia

Täyte:

300 g raparperia

1 rkl vettä

3/4 dl sokeria

200 g pakastemansikoita

2 rkl tomusokeria

1 l vaniljakermajäätelöä

Marinoidut Mansikat:

3/4 l tuoreita mansikoita

1/2 dl raparperimehua

tomusokeria

(tuoretta minttua)

 

 

Jauha keksit hienoksi monitoimikoneessa. Lisää kylmä rasva nokareina ja sekoita tasaiseksi. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjan ja reunan väliin. Levitä keksiseos vuokaan ja painele tasaiseksi.
 

Pese ja leikkaa raparperinvarret sentin paloiksi. Kuumenna raparperipalat, vesi ja sokeri kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä kannen alla noin 5 minuuttia, kunnes raparperit soseutuvat. Siivilöi raparperipaloista mehu talteen. Jäähdytä.

 

Hienonna jäiset mansikat, tomusokeri ja raparperisose monitoimikoneessa. Paloittele kylmä jäätelö mukaan ja soseuta tasaiseksi. Kaada täyte vuokaan ja tasoita pinta. Peitä foliolla ja pakasta ainakin kolme tuntia.

 

Perkaa tuoreet mansikat ja leikkaa lohkoiksi. Sekoita raparperimehun kanssa ja mausta tomusokerilla ja halutessasi tuoreella mintulla. Anna mansikoiden maustua hetken aikaa.

 

Ota torttu pakastimesta 15 minuuttia ennen tarjoilua. Irroita vuoasta ja pane kakkuvadille.

 

Koristele muutamalla mansikalla ja mintunlehdellä ja tarjoa marinoitujen mansikoiden kanssa.

 

Itse jätin marinoidut mansikat kokonaan pois, koska kotimaisia ei ollut vielä saatavilla ja ulkolaisia en halunnut käyttää. Minulla oli raparperia käytössä n.280 g ja mielestäni se olisi saanut maistua enemmän, joten laittaisin sitä seuraavalla kerralla ehkä jopa ohjeessa mainittua määrää enemmän. Sokerin määrääkin voisi ehkä vähentää tai ainakin kannattaa maistaa tarvitseeko tomusokeria lisätä ollenkaan, sillä makeutta tulee jo jäätelöstä aika paljon. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan ohjetta, sillä torttu sai paljon kehuja ja kenties teen sitä itsekin vielä kesällä uudelleen niiden kotimaisten mansikoiden kera.

Blogini tahti on viime aikoina vähän hidastunut ja vauhti taitaa hidastua vaan entisestään niin blogissa kuin itse kirjoittajallakin. Perheeseemme odotellaan pientä prinsessaa ensi kuun aikana ja siksi olen vähän vähentänyt leipomista, koska lepoa tuntuu tarvitsevan enemmän ja on vielä niin paljon muutakin tehtävää ennen uutta tulokasta. Tällä hetkellä olen myös koittanut suunnata kaiken tarmoni keskeneräiseen pihaan, jotta vauvan syntyessä se olisi edes jokinlaisessa kunnossa ja sitten voisikin keskittyä täysillä niin uuteen tulokkaaseen kuin varmasti huomiota kaipaavaan isoveljeenkin. Kakkuja päivittelen kuitenkin aina silloin kuin niitä tulee tehtyä. Aika näyttää miten käy heinäkuun jälkeen. Vieläkö saan jatkaa leipomisharrastustani vai päättävätkö sisarukset kenties toisin. =)

Ihanaa kesän alkua kaikille ja kiitokset niin blogissani vierailleille kuin kaikille ihanille kommenttien jättäjille! Viikon päästä kuitenkin vielä palaillaan merirosvoaiheen parissa.