Mieheni kummipoika vietti tänään 9-v synttäreitään ja toivoi juhliin Angry Birds kakkua. Toiveena oli nimenomaan muotokakku ja kyllähän tästä vähän kritiikkiä tuli että missäs se pallon alapuoli on... ;-D Tein kakkuun unelmatorttupohjan ja täytteeksi laitoin vadelma- sekä suklaamoussea. Tällä kertaa otin vaihteeksi myös muutaman vaihekuvan.

Tein kakun kelmutettuun taikinakulhoon. Aluksi oli tarkoituksena tehdä vain kaksi täyteväliä, mutta kakku näytti niin matalalta että lisäsin vielä yhden vadelmamoussekerroksen ja kokosin unelmatortun jämäpaloista viimeisen pohjakerroksen. Tässä kakku on jo jähmettynyt ja käännetty sekä osittain jo voi-sokerikreemillä kreemitettykin. Tuli aika moussevoittoinen kakku, sillä kääretorttupohjasta tulikin melko matala, mutta omasta mielestäni näin päin onkin paljon parempi.

Kakku kreemitettynä. Kostutukseen käytin vaniljamaitojuomaa.

Värjäsin punaista marsipaania pasta- ja geelivärillä vielä punaisemmaksi ja valkoista valkoisemmaksi. Laitoin levyksi kaulittuja marsipaaneja osittain päällekkäin, mutta olisi pitänyt vain laittaa kokonaan päällekkäin ja kaulita ohueksi, jottei alareunaan olisi jäänyt tuollaista eriväristä kohtaa. No, toisaalta eipä se nokan alta paljoa näkynyt.

Kakun taakse lisäilin vielä päivänsankarin nimen ja tietysti iän. "Töyhtöön" ja nokkaan laitoin tueksi pienet spagetin pätkät.

Ensi viikonlopuksi lupasin tehdä vielä Robinin kaverisynttäreille toisenkin Birdin, tällä kertaa tosin erivärisen.
Onnea vielä! =)